Harppuunoiden standaariohjesääntö 29.12.2000
- Standaari
Harppuunoiden virallinen pöytästandaari on vihitty käyttöön 29.12.2000 m/s Cinderellalla. Tällöin käyttöön otettu standaari numero 01 toimii Harppuunoiden virallisen pöytästandaarin virallisena mallina. Standaarin etukangas on musta, takakangas valkoinen, tupsut valkoisia sekä ripustusnyöri valkoinen. Kolmikärkisen viiriosan leveys on 12,5 cm ja korkeus 21 cm mitattuna keskimmäisen sakaran kärjestä yläreunaan. Jalusta on valkoista marmoria ja kooltaan 8*8*1,8 cm. Tanko on niklattua terästä. Standaariin on kuvattu valkoisella Harppuunoiden 5-kärkinen harppuunalogo sekä teksti "HARPPUUNAT 1995" kahdelle riville kirjoitettuna.
- Luovutusperusteet
Harppuunoiden virallinen pöytästandaari voidaan luovuttaa Harppuunoiden elävälle jäsenelle, joka on toiminnallaan merkittävästi edistänyt Harppuunakulttuuria tai saavuttanut jonkun sellaisen henkilökohtaisen saavutuksen, josta kaikki Harppuunat voivat olla ylpeitä. Standaari voidaan myös luovuttaa sellaiselle ulkopuoliselle elävälle henkilölle tai taholle, joka on huomattavalla tavalla edistänyt tai tukenut Harppuunakulttuuria.
- Ehdottaminen
Harppuunoiden virallista pöytästandaaria voi ehdottaa kuka tahansa Harppuunoiden yksittäinen jäsen katsottuaan pykälässä II mainittujen ehtojen täyttyneen. Ehdottaminen tapahtuu kulloisenakin ajankohtana käytössä olevan tekniikkan antamien mahdollisuuksien mukaan ilmoittamalla muille Harppuunoiden jäsenille ehdotettu luovutuksen kohde sekä luovutusperusteet. Ehdotus katsotaan hyväksytyksi, mikäli määräenemmistö jäsenistöstä kannattaa ehdotusta. Standaarin saajaksi ehdotettu henkilö tai taho tahi kohdetta erityisen lähellä oleva jäsen on jäävi osallistumaan äänestykseen. Kukin henkilö tai taho voi saada elämänsä aikana ainoastaan yhden Harppuunoiden virallisen pöytästandaarin.
- Luovutus
Harppuunoiden virallinen pöytästandaari luovutetaan riittävän juhlallisesti vähintään kahden luovuttavan Harppuunan, joista toinen on standaariehdotuksen tekijä, sekä saajan läsnäollessa. Marmorijalustaan kiinnitetään luovutettaessa yksilöllinen hopeoitu laatta, johon on kaiverrettu standaarin saajan nimi, luovutuspäivämäärä sekä standaarin numero.
- Säilyttäminen
Harppuunoiden virallista pöytästandaaria tulee säilyttää näkyvällä, arvonsa mukaisella paikalla. Jos tilassa on useampia standaareja tahi muita vastaavia esineitä, on standaarin haltijan huolehdittava siitä, että Harppuunoiden standaari erottuu edukseen. Luovuttaja on velvollinen ilmoittamaan näistä säännöistä standaarin vastaanottajalle sekä valvomaan sääntöjen noudattamista.
- Standaarikirja
Harppuunoiden virallinen standaarikirja sisältää tämän standaariohjesäännön, standaarimatrikkelin, standaarimallin sekä Harppuunoiden jäsenlistan. Kustakin luovutetusta Harppuunoiden virallisesta pöytästandaarista tehdään merkintä standaarimatrikkeliin. Standaarimatrikkeliin vähintään kirjattavat tiedot ovat standaarin numero, luovutuspäivämäärä, standaarin saaja, luovuttajat sekä luovutusperuste. Standaarikirjaa ja standaarivarastoa pitää hallussaan sekä kirjan ylläpidosta vastaa aina edellinen Harppuunoiden jäsen, joka on vastaanottanut standaarin. Standaarikirjan haltija vastaa myös standaarien lisätilauksista tarvittaessa.
- Sääntömuutokset
Harppuunoiden viralliseen standaariohjesääntöön tehtävät muutokset on hyväksyttävä 2/3 enemmistöllä Harppuunoiden jäsenistön kesken tehdyssä äänestyksessä.
|
|
Viimeksi päivitetty ( 24.09.2007 )
|